Taidekamari 31.10.-25.11.2023 

Taiteilijakuvaus Pirjo Sonntag

Olen Pirjo Sonntag, eläkkeellä oleva Lapin ammattikorkeakoulun terveysalan lehtori. Kipinän kuvataiteisiin sain Liisa Rautiaiselta, niin kuin moni muukin Kemin tyttölyseon kasvatti. Saimme 9-vuotisen taideopetuksen, jonka aikana opiskelimme erilaisia taidesuuntauksia ja teimme niistä omia versioita sekä pidimme yhteisnäyttelyitä.

Aikuisiällä työ, opiskelu ja iso perhe rytmittivät elämää, ja taiteen harrastus jäi näyttelyissä kulkemiseksi. Kun Kivalo-opisto eläkkeelle jäätyäni tarjosi mahdollisuuden opiskella aikuisten taiteen perusopintoja (ATPO), tartuin siihen. Tämä näyttely on viisivuotisten opintojen päätös. Opinnot ovat sisältäneet piirustusta, maalausta, kuvanveistoa, grafiikkaa, valokuvausta, ympäristö- ja yhteisötaidetta sekä taidehistoriaa. Myös erilaiset lyhytkurssit sekä Limingan taidekoulun metalligrafiikan kesäkurssi ovat olleet antoisia.

Meri on aina ollut läsnä elämässäni. Olen asunut ja opiskellut merenrantakaupungeissa Kemissä, Oulussa ja Vaasassa. Kesäisin Iissä voi nauttia kauniista jokisuistosta ja merestä. Mereltä ja joelta ovat sukumme monet miehet saaneet elantonsa. He ovat tunteneet myös meren arkipuolen, arvaamattomuuden, kylmyyden ja myrskyt. Perämeren rannikolla meillä on vielä selkeät vuodenajat. Vuodenaikojen vaihtelu tekee merestäkin tunnelmaltaan alati muuttuvan. Horisonttia, aaltojen liikettä ja lumen kimallusta ei väsy katsomaan. Aamu- ja ilta-aurinko ja pilvet värjäävät maiseman vuodenkierrossa tuhansin eri sävyin.

Grafiikassa minua viehättää sen monipuolisuus ja yllätyksellisyys. Grafiikkaa voi tehdä monin eri tavoin; mekaanisesti piirtämällä, kaivertamalla, maalaamalla, valotuskeinoin, valokuviin pohjautuen, syövyttämällä, pohjustamalla, soveltaen ja eri menetelmiä yhdistäen.

Graafikko Lea Ignatiuksen (1939-1990) pelkistetyt luontoaiheet ja värit ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Hän käytti ns. yhden levyn tekniikkaa telaamalla etsauksen keinoin tehtyyn syväpainolaattaan ennen sen prässiä vielä yhden tai kaksi läpikuultavaa värikerrosta, kokeillen eri vedoksissa eri värejä. Tätä hänen tekniikkaansa haluan vielä kokeilla ja opiskella lisää.

Taiteen harrastaminen lisää tutkitusti hyvinvointia. Minulle se on antanut sisältöä eläkepäiviin, yhteisöllisyyttä, uusia ystäviä ja uuden oppimisen iloa. Olen oppinut katselemaan uusin silmin sellaistakin taidetta, josta en pidä, hyväksymään erilaisuutta ja erilaisia mielipiteitä, muuttamaan asenteitani, sietämään turhautumista, venyttämään kärsivällisyyttä kun kaikki ei mene niin kuin haluaisin ja iloitsemaan omista ja myös toisten onnistumisista. -Pirjo Sonntag-

Ritu Saarensalmen Matka Mereltä Tuntureille

Olen Pohjolan Liikenteen Muonioon tuoma ja sitä myöten täysin "Tunturinviemä". Työskentelen Metsähallituksen Luontopalvelujen erityisasiantuntijana ja työmatkani kulkee Muoniosta Pallasjärvelle keskellä Suomen kauneinta maisemaa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

Miksi näyttely?

Minulle kävi kuten monelle muulle. Taiteiluharrastus unhottui elämän virtaan, mutta nosti päätään aina silloin tällöin. Viisi vuotta sitten Kivalo-opisto käynnisti vapaan sivistystyön koulutuksen aikuisten taiteen perusopintokokonaisuuden (ATPO). Lähdin uteliaana ja kokelumielessä mukaan siskoni vinkkauksesta. Opinnot ovat antaneet yhteisöllisyyttä ja uskoa itseensä. Opintomatkani aikana olen huomannut, että uuden luominen vanhaa ja kierrätettyä käyttämällä on minulle vahvuus sekä mieleinen tapa luoda kauneutta ympärilleni.

Arktisen pohjoisen herkkä luonto, vaihtuvat ja vaikuttavat vuodenajat, tuoksut ja äänet, koko hengitettävä valojen ja värien aistimaailma on loputon voimavara ja luovuuden lähde. Kahden viime vuoden aikana rakentueet päättötyöt liittyvät kaikki jollakin tavalla luontoon. Tutun tunturimaiseman perusteella tein moniosaisen Tunturismi-sarjan . Turkielma Arktisen uhanalaiset on puolestaan kolmen päävärityön sarja, jossa tuon esiin huoleni luontokadon etenemisestä. Kolmas sarja on nimeltään Jälkiä ja Mietteitä maisemasta. Kaksi näistä töistä perustuu mustavalkoisiin arkistokuviim vuosilta 1938 ja 1944. Kolmas on kollaasin muodossa oleva henkilökohtainen kokemus taianomaisesta hetkestä luonnossa. Kuten meri luo rannan hiekkaan kuvioita, luo tunturituuli lumen pintaan omansa. Ämmin kanssa tunturissa -tauluun käytin vanhan retkipatjan lisäksi omien puhkikuluneiden vaelluskenkieni pohjat sekä lapselapsosen pieneksi käyneet kumpparit. Halusin tallentaa tauluun yhteiset askelmerkit ja hetken kun ihastelemme lumen tunturinrinteeseen rakentamia muotoja. Lisäksi esillä on muita opintojen aikana työstettyjä töitä, jotka kuvaavat elämääni ja matkaani meren ääreltä pohjoisemmas.

Arktinen tunturimaa kapenee kapenemistaan, ilmasto lämpenee ja erilaiset maankäytön paineet vaikuttavat maiseman muuttumiseen. Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on minulle tuttu työympäristö ja muutos luonnossa näkyy jo monin tavoin. Elämämme matkaa taas muovaavat sattumat, paikat ja ihmiset. Tämä ensimmäinen itsenäinen näyttelymme on sekin eräänlainen askelmerkki ja viisivuotisen matkan päätös. Minulle on tärkeä säilyttää aina pilke silmässä ja iloita siitä mitä teen ja tunnustaa silti rajallisuuten. Ja uskaltaa. Tätä matkaa on ollut ilo kulkea.

Jos jokin on pysyvää, on se tunturin muoto. Ja jos jokin on muuntuvaa ja muuttuvaa, on se lumen taito muovautua tuulten mukana. Näinhän elämäkin meitä muokkaa. - Ritu Saarensalmi-